Perheiden tukipalveluja sekä työllistävää uutta kauppakeskusta Raumalle!
Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö
Olen ollut tekemisissä Rauman lasten ja nuorten parissa sekä perheiden kanssa, ja monet heistä tarvitsevat tukea ja tukipalveluja. Vastikään päättynyt Lanu-hanke kartoitti matalan kynnyksen palveluja lapsille, nuorille ja perheille, ja tulivat siihen tulokseen, että Raumalla on puutteita. Nyt on halua ja suunnitelmia palvelujen kehittämiseen, missä apua tarvitsevat voisivat saada avun ilman luukulla seisomista ja loputtomia lähetteitä nopeasti ja helposti. Haluan päätöksenteossani auttaa asioiden edistämistä ja nopeuttamista.
Vanhempia ja huoltajia pitää auttaa jaksamaan heidän tärkeimmässä elämäntyössään, lastensa kasvatuksessa ja auttamisessa. Tämän päivän lapset ovat Suomen tulevaisuus, ja he tarvitsevat vanhempia ja huoltajia, jotka voivat tukea ja auttaa heitä kehittymään tasapainoisiksi ja menestyviksi aikuisiksi. Haluan tehdä aloitteita ja päätöksiä Rauman ja Suomen tulevaisuuden kehittämiseksi.
Rauma omavaraisemmaksi uuden kauppakeskuksen avulla
Raumalle on ideoitu uutta kauppakeskustilaa, ja on aika toteuttaa se. Uusi rakentaminen tuo kallisarvoisia työpaikkoja Raumalle. Uudet kaupat ja liikkeet tuovat niinikään työpaikkoja ja mahdollisuuksia käyttää euroja kotikunnassa ja houkutella lähipaikkakuntien kuluttajia ostoksille!
Tarjoan asiantuntemustani
Voin auttaa laaja-alaisen hallinnollisen kokemuksen ja analyyttisen asenteen kautta hyvien ja tärkeiden asioiden eteenpäin viemiseksi sekä päätösten tekemiseksi. Olen valmis osallistumaan haastavienkin päätösten tekemiseen. Hyvän ja menestyksekkään päätöksenteon kulmakivi on löytää yhteiset asiat ja rakentaa niille. On tärkeämpää hakea laaja-alaista yksimielisyyttä kuin vain härkäpäisesti jyrätä omalla agendalla.
Mikäli Sinusta tuntuu, että voisin olla juuri Sinun ehdokkaasi, voit osallistua vaalikampanjaani levittämällä sanaa ystäville ja tutuille. Ruohonjuuritason toiminta on tehokkain tapa markkinoida näissä vaaleissa.
Minuun voi ottaa yhteyttä suoraan joko sähköpostilla tai yhteydenottolomakkeella, jonka löydät Yhteystiedot-välilehdeltä.


